Slider

Olohuone uusiksi?

18. maaliskuuta 2015


Olen tässä vähän miettinyt, että olisi kiva uudistaa olohuoneen ilmettä hieman. Tauluhyllyjen asetelmat ovat olleet jo pitkään samanlaiset ja olen myös alkanut miettimään, että josko sitä uskaltaisi maalata hyllyjen taustalla olevan seinän. Jos päädyn seinän maalaamiseen, pitää päättää lähtevätkö hyllyt vai laitetaanko ne maalaamisen jälkeen vielä takaisin.

Olen tykännyt hyllyistä, sillä esineitä ja niiden paikkaa vaihtamalla saa nopeasti uutta ilmettä. Ainoa ongelma on se, että hyllyille on aika haastavaa löytää esineitä. sillä ne ovat niin kapeat. Kokonaan uusien koriste-esineiden ostaminen ei siis käy ihan hetkessä, vaan se vaatii sopivan kokoisten esineiden metsästämistä. Yksi vaihteohto on tietenkin täyttää hyllyt pelkillä kehyksillä kuvineen.


Jos päätän ryhtyä maalauspuuhiin, niin hyllyseinälle olen ajatellut jotain neutraalia vaaleanharmaata sävyä, mikä ei taittaisi mihinkään suuntaan.

Olen täällä blogissa joskus aikaisemmin kertonut haaveilevani uudesta sohvasta ja valaisimesta olohuoneeseen. Haavelistaltani löytyy mm. Foscarinin Caboche riippuvalaisin sekä Artekin Mehiläispesä. Elloksen valikoimasta löytyi ilokseni myös yksi varteenotettavan vaihtoehto, mikä on myös hinnaltaan huomattavasti edullisempi.

Kokosin alle pienen kuvakollaasin siitä, millaista tyyliä ja värimaailmaa lähtisin hakemaan olohuoneeseen uudistuksen myötä.



Pidän erilaisten materiaalien yhdistämisestä, sillä ne tuovat kotiin persoonallisuutta ja kerroksellisuutta ja saavat sen tuntumaan kodikkaalta. Tässä suunnitelmassa olisi mukava määrä erilaisia materiaaleja. Sohva olisi todennäköisesti nahkainen, valaisin betonia, sohvan jalat puuta, tyynynpäällinen puuvillaa ja lyhdystä löytyy metallia.


Mitä mieltä olette? Kuulostaako toteuttamiskelpoiselta suunnitelmalta?


*Postaus sisältää mainoslinkkejä



13 kommenttia:

  1. Kuulostaa mainiolta. Itse kyllä tykkään tuosta hyllyseinästä. Meidän kodissa tuollaista yhteinäistä aluetta on vaikea löytää. Ikkunoita on siellä täällä ja ainoalle "ehjälle" seinälle alakerrassa on rakennettu kiinteä kirjahylly. Välillä kaipaan perinteisiä hyllyjä ja niiden tuomia mahdollisuuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on tuota ehjää seinäpintaa vähän huonosti,kun alakerrasta on avattu yksi seinä ja koko alakerta on sen vuoksi tosi avoin. Oli kiva kun tälle seinälle sai nuo hyllyt. Luultavasti kalistun siihen suuntaan, että hyllyt jääävät. :)

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa ja minäkin pidän tuosta hyllyseinästä.. Toki ymmärrän sen miten muutos virkistäisi mieltä mukavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda. :)
      Pitää varmasti alkaa vain kokeilemaan, niin näkee parhaiten mikä toimii ja miltä näyttää. :)

      Poista
  3. Kivalta kuulostavat. Hyllyt toki kannattaa säilyttää paikoillaan. Onneksi kaavailemasi maali on sen verran vaalea, että varmasti hyllyt käyvät myös maalauksen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! :)
      Hyllyt kyllä todennäköisesti jäävät, sillä pidän niistä edelleen. :)
      Tykkään myös tuosta kokovalkoisesta, joten en mitään hirveän radikaalia muutosta kaipaa. Pientä piristystä vain. :)

      Poista
  4. Innolla jään odottamaan mitä muutoksia keksit.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa tosi hyvältä ja sohva näyttää ihan erityisen hyvältä! Rakastuin myös tuohon tyynyyn, mutta ouch mikä hinta! Täytyy siis lähteä kuvan kanssa kangaskaupoille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva oli kyllä kiva. Käytiin sitä Iskussa kokeilemassa ja on luonnossa vielä kivemman näköinen. Pidän myös siitä, että sen alta mahtuu kunnolla imuroimaan. :)
      Sama täällä, mutta hinta on tosiaan suolainen. Olen yrittänyt etsiä vastaavaa, mutta ei ole vielä onnistanut.
      Kuulostaa hyvältä idealta, onnea kankaan metsästykseen! :)

      Poista
  6. Kivan kuuloisia ideoita! Ja tauluhyllystä tykkään minäkin kovasti :) Toi Diva-sohva löytyy muuten minunkin haavelistalta, on vain miehen mielestä liian kallis, kun nykyisilläkin kuulemma pärjätään... Miehet ei aina ymmärrä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Jossu! :)
      Se on kyllä tosiaan aika hintava sohva ja meilläkin kun on lapsia ja kaksi koiraa, niin mielellään sitä ottaisi sohvan nahalla, ja se taas nostaa sohvan hintaa melkein kaksinkertaiseksi... Ei niin :D

      Poista
  7. Kyllä mäkin hyllyt säilyttäisin, vaikka seinän väri vaihtuisikin. Kivalta vaikuttaa suunnitelma.

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan